Esittely

Olen Mari Kivikoski Salon Perniöstä.

Koiraharrastus sai alkunsa vuonna 1995, jolloin ostin ensimmäisen pitkäkarvaisen collien Illin. Collieita on ollut Illin lisäksi Sam, Danny ja Armi. Yksi "syrjähyppy" paimenkoirista oli punainen irlanninsetteri Albert.
Shetlanninlammaskoiraan hurahdin 2010, kun Nasta tuli taloon. Tällä hetkellä shelttejä on 6kpl, joista omia kasvatteja Mixu ja Miina.

Kasvattajan peruskurssin kävin 4/2011 ja kennelnimi Neat Dream myönnettiin 12/2011. Kasvattajan jatkokurssista tuli todistus 12/2014.
Koirani harrastavat agilityä, rally-tokoa ja muutama toimii kaverikoirana. Kennelliiton kaverikoiraharrastus alkoi vuonna 2012 ja on eniten itseäni lähellä, koska teen työtä vanhusten parissa.
Asumme avomieheni kanssa omakotitalossa eikä meillä ole erillisiä kenneltiloja. Sohvilla on välillä tungosta siis :-)

Olen Suomen Kennelliiton (vuodesta 1996) ja Suomen Koirankasvattajat ry (2014) jäsen. Ainaisjäsenenä Shetlanninlammaskoirat ry (2010), Suomen Collieyhdistys ry (2000) ja Kiskon Agility ry.

Kuvien kopioiminen virtuaalikennelien käyttöön on kielletty.