31.7.2018

Oppia ikä kaikki

Tämä ilta tuli vietettyä Salossa Karppisen Jaanan perustamassa koirahallissa. Koulutusta oli aiheesta Koiran oppiminen ja motivaatio. Mukavaa muistin virkistystä aina tarvitaan.

Uusia tuulia on myös koirankoulutuksessa. Näistä jäi mieleen koiran itse valitsema palkka; nami vai lelu? Tai monesta eri namivaihtoehdosta paras juuri tämän päivän treeneihin. Koiran itse valitsemana treenataanko vai haluaako se vain esim. levätä rauhoittumisalustalla?
Omieni kanssa en kyllä ole huomannut motivaatio-ongelmia, päinvastoin intoa on välillä vähän liikaakin. Eikä palkastakaan ole tarvinnut neuvotella. Osa palkkautuu jo pelkästä tekemisen ilosta 😃
No toisaalta rotujen kirjo on tänä päivänä niin laaja ja omistajat innokkaita harrastamaan. Sheltti on tässä suhteessa mutkaton rotu, kun oppii nopeasti ja on mielyttämisenhaluinen.

Samaan aikaan Ella ja Roosa vetivät viimeistelytreenit Nastan ja Amigon kanssa lauantain agilitykisoja varten. 👌


28.7.2018

Viralliset Rally-tokokisat 28.7.2018

Salon Koirahallilla pidettiin tänään VaVi ryn järjestämät kisat.
Roosa ja Amigo tekivät hienon radan tuloksella 99/100 pistettä ja sijoitus kolmas kuten kuvasta näkyy! 😍

Lisäksi Amigo saa Shetlanninlammaskoirayhdistyksen ykkösruusukkeen Rally-tokosta tänä vuonna tuloksilla 98p, 94p ja 99p. (YKKÖSRUUSUKE annetaan kaikille Suomessa asuvien ja Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsenten omistamille shetlanninlammaskoirille, jotka ovat saaneet kalenterivuoden aikana kolme (3) kertaa 90 pisteen tuloksen alokas-, avoin-, voittaja- tai mestariluokassa. Palkinto annetaan samalle koiralle vain kerran, joten jos ruusuketta ei hanki tuona ensimmäisenä vuotena, ei sitä voi hankkia myöhemmin. Vain Suomen Kennelliiton virallisissa kokeissa saavutetut tulokset huomioidaan.)

Roosa ja Ella pitävät omaa blogia heidän omien ja lainakoirien kuulumisista Yksi asia yhdistää ja sieltä löytyy Amigon lisäksi kuulumisia Murusta ja Nastasta ja monista muista. Kannattaa käydä lukemassa ja hyvä mieli on taattu. 😀

25.7.2018

Kuin kaksi marjaa

Katjan arkistoista löytyi kuva Niitistä ½-vuoden iässä. Tässä Niitti vasemmalla ja tytär Bonnie saman ikäisenä oikealla 😀
Niitillä vaan on joku kapula suussa.









Ja käytiinhän me tänäänkin Salon Koirahallilla trikkien kanssa. Mixu selviytyi sisäänmenosta haukkumatta ja treenasi pientä ratapätkää avoimen luokan kylteillä, mutta hihnassa kuten alokasluokassa kuuluu. Hyvin meni etenkin juosten spiraali ja uutena meille hyppy, jonka jälkeen malttoi hyvin koota itsensä seuraavalle kyltille. Tuntuu ihan hyvältä aloittaa Mixun kanssa vaihteeksi näin, siis tämä on minulle ihan uusi laji, koska tässä koiran vire ei nouse niin korkealle kuin agilityssä. Vauhtia piisaa jo muutenkin.
Niitti harjoitteli keppikulmia Katjan kanssa. Ruosteessa näytti olevan mammaloman jälkeen, mutta eiköhän se siitä. 💪
Amigo ja Roosa ottivat viimeistelytreenit lauantaina oleviin virallisiin Rally-tokokisoihin. 👌

24.7.2018

Tästä se alkaa...

... siis blogin pito 😃

Käytiin tänään ottamassa vähän omatoimitreeniä Salon Koirahallilla, paikka jossa yleisimmin treenaamme. Halli on mukavan viileä näin helteillä. Ulkona mittari näyttää +28 ja hallissa +21 astetta.
Mukana koirista oli Nasta, Rudy, Mixu ja Amigo. Lajina tänään kaikilla muilla agilityä ja Mixulla Rally-tokoa.
Oikein hyvän mielen treenit. Rudyn kanssa harjoiteltiin lähdössä paikalla pysymistä. Neiti näpsä oli kova tarjoamaan ensimmäistä hyppyä vaikka ihan kahdeksikon muodossa, kun ei saanut minua liikkeelle eli malttia vaaditaan meiltä molemmilta. Takakierrot, joita otimme muutaman, sujuivat hyvin.
Mixu yllätti minut jo heti ulko-ovella. Istui kauniisti ennen oven avausta ja tänään päästiin sisälle ilman sitä haukahdusta, joka on aiemmin tullut. Lisäksi pikkukentällä oli menossa Rally-tokokurssi ja olin aivan varma, että poika ei kestä häiriötä haukkumatta. Niin vaan kauniisti ja hiljaa mentiin kentän ohi. Nätisti päästiin isolle kentälle, jossa vähän seuraamista ja muutamia rallyjuttuja. Ja takaisin pikkukentän ohi, jossa koiria odotti ulkopuolella, Mixu meni hiljaa ja nätisti. 💙
Nastan ja Amigon treeneistä vastasivat Ella ja Roosa. Tytöt ovat lähdössä Pietarsaareen junioreiden agility SM-kisoihin puolentoista viikon päästä.